Aatsinkijokivarsi kivikaudelta 1700-luvulle
Aatsinkijoen ympäristössä on asuttu ja liikuttu jo varhain kivikaudella. Muun muassa Aatsinkijoen Patoharjunmaasta tunnetaan yksi kivikautinen asuinpaikka sekä useita peuranpyyntikuoppia. Kelloselkäläinen Tolosen Jalmari löysi paikalta äestysurasta kivisen kourutaltan, jonka Museovirasto on todennut olevan valmistettu Äänisen viherliuskeesta ja olevan vähintään 6000 vuotta vanha. Aatsingin Selkärangasta ja Tielto-ojan varrelta tunnetaan niin ikään kvartsi-iskoksia, jotka viittaavat kivikautiseen asutukseen alueella.
Rautakautisia löytöjä tunnetaan lähialueelta yksi Kelloselän itäpuolelta Siikaselästä, mistä löydettiin vuonna 2018 pronssinen hopeapinnotteinen hevosenkenkäsolki. Samanlaisilla yksityiskohdilla valmistettuja solkia tunnetaan mm. Pohjois-Suomesta, Eurasta ja Venäjän Vagajoen alueelta, mikä kertoo alueen kauppayhteyksistä jo rautakaudella.
Viimeistään rautakaudelta tai varhaiskeskiajalta lähtien Aatsinkijoen vartta asuttivat saamelaiset, sallalaisten vanhimmat tunnetut esivanhemmat. Myös Aatsingin Kenttäniemessä tiedetään olleen vanha saamelaiskenttä, joidenkin kertomusten mukaan kylän "vanhin asuinpaikka". Muistoja alueen varhaisista asukkaista on säilynyt myös paikannimissä. Aatsinginhaudasta alkunsa saavan Haudanjoen varrella sijaitsee Taukomajärvi, jonka nimen taustalla on muinaissaamelainen miehennimi *Távgom. Etunimi Távgom ("Tauckoma") esiintyy Kemin Lapin veroluetteloissa 1580-luvulta Inarista, muoto "Taucka" (*Távgo < taustalla saamen távge 'jousi') Kuolajärveltä vuonna 1594. Järvennimestä voidaan arvella, että Távgom on kausiasunut tai ainakin liikkunut Aatsinkijoen varrella. Hän olisi tällöin varhaisin nimeltä tunnettu Aatsinkijoen kulkija seudun historiassa.
Aatsinkijoen ja Haudanjoen seutu oli myös kuolajärvensaamelaisten tärkeää peuranpyyntialuetta, erityisesti Tenniön ja Onkamon sukualueiden saamelaisperheille. Metsäpeurojen pyynti tapahtui kausittain syksyllä, alkutalvella ja kevättalvella, vuotuiskierron mukaan vaihtelevilla menetelmillä. Syksyllä kiimovia metsäpeuroja jäljitettiin metsäseuduilla peurakoirien avulla ja pyydettiin jousin ja peurapyssyin kiimatokista (kiimalaumoista). Syvän lumen aikana talvella pyynti tapahtui hiihtäen metsärinteillä ja jokilaaksoissa, missä peuroja voitiin ajaa kiinni ja keihästää tai ampua upottavassa lumessa. Kevättalvella pyynti siirtyi aukeisiin lakimaihin ja vaaranrinteille, jonne peurat hakeutuivat luonnostaan palkimaan. Myöhemmin keväällä peuroja tavattiin taas pälvipaikoilta aapasoiden ja rämiöiden laidoilta, missä peurat etsivät ravintoa lumen sulaessa. Pyyntialueet olivat siidan eli lapinkylän kotakäräjillä sovittuja ja sukukuntien kesken jaettuja. Käräjälähteiden mukaan Tenniön ja Onkamon sukualueiden nautintaraja kulki 1700-luvulla juuri Aatsingin ja Onkamon vesistöjen välisellä vedenjakajalla.
Peuranpyynnistä on seudulla muistona paikannimi Kirakkaoiva eli Kirakoiva, jonka määriteosa kirakka (kârek, kâârek) tarkoittaa 'peurahirvasta'. Kymmenkunta vuotta sitten Aatsinginhaudasta, jostakin Julmoivan lähistöltä, löytyi myös joukko lyijykuulia, peuramiehen hukkaamia suustaladattavan peurapyssyn luoteja.
Suullinen perinne tuntee alueelta myös kuolajärvensaamelaisten vanhoja pyhiä paikkoja. Tällaisia merkittäviä uhri- ja seitapaikkoja ovat olleet Aatsingin Petservaara sekä Haudanjoen varrella oleva "Koutoivan pahta", missä kerrotaan olleen "seitapatsaita". Aatsinkilainen Juho Arvid "Arvi" Aatsinki (1877–1943) muisti vielä Petservaaraan liittyvää perinnettä ja tiesi nimen tarkoittavan 'vasaravaaraa'. Taustalla on saamen sana veäččer [veättšer] 'vasara', mikä viittaisi ehkä saamelaisten ukkosenjumala Tiermeksen vasaraan, myyttiseen aseeseen, joka tunnetaan uskomuksista myös Kemin Lapin alueelta. Luultavasti myös itse Aatsingin nimi liittyy ukkosenjumalaan, tarkoittaen 'ukkosta' (vrt. luulajansaamen áčček 'ukkonen').
1700-luvun alussa Kelloselän ja Aatsingin seutu kuului Saijalla ja Kuolajokivarressa asuneen Sarrin (Sárrei, Sárri) eli Saijetsin (Caijâž) sukualueeseen ja ylimuistoisiin nautintoihin. Ei ole kuitenkaan tiedossa, onko suku asunut kausiluontoisesti Aatsinkijärvellä. Suku omisti kuitenkin jo tuolloin niittyjä Aatsinkijoen alajuoksulta.